Sivut

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

"Uudella kentällä"

 Tänään menin tallille jo 10-11 aikaa. Mentiin äitinkaa rajamaan meille kenttä. Ei kuitenkaa saatu aitatolppia maahan, ni pistettiin punaset ämpärit kulmiin merkiksi. Sen jälkeen haettiin hevoset laitsalta ja pistettiin ne kuntoon. Äiti meni jo tallissa selkään, ku mä talutin Humun kentälle. Kentällä kiristin satulavyön ja laskin jalustimet alas. Otin taas jakkaran mukaan, jotta pääsin helpommin selkään. Humu oli taas tosi rento ja hyvin mukana. Alkulämmittelyjen jälkeen laukkasin oikeeta uraapitkin muutaman kierroksen. Mun mielestä oli kyllä tosi mahtavaa. Lassi ei siihen suuntaan suostunut nostamaan laukkaa ilman pukkeja tai pystyynnousuja. Alku nostotkin oli pelkkää hyppimistä, mutta toiseen suuntaan tuli muutama hyväkin nosto. Humulle taas vasen suunta oli paljon vaikeempi. Vasenta laukkaa ei nostanut, kun kerran ja sekin oli sellasta, että ihmettelen miten lainkaan pysy edes pystyssä.;D Taivuttelin ja kiermurtelin Vasenta puolta, muttei laukka sinne suuntaan vaan noussu. Ravattiin muutama kierros vielä siihen suuntaan ja vaihdettiin taas. Oikeelle Humu menee miten vaan. Taitaa alkaa reenit vasempaan suuntaan.    

                                          ..hän nauro mulle

                                     Suloinen <3

                                            Moso poseeraa:)<3


T
                                                   Tässä meiän Suokit.. xd



Lauantai 13. tammikuuta 2013
En oo taas moneen päivään kirjottanu, vaikka oon ollu tallilla joka päivä. Tämän päivän postaukseen kirjoitan myös eilisestä päivästä.

Äitinkaa lähettii aamupäivällä hakemaan Harjavallasta uusia keittiöntuoleja. Käytiin samalla Euran Agri Marketissa. Ennen, kun lähettiin tein Humusta mittoja loimea varten. Humu on kyllä lyhyt ruuna! Säästä hännän alkuun Humun pituus oli vain 142cm. Humu on kuitenkin sen verran leveä, ettei sille 145cm loimi menisi. Eurassa oli monen laisia fleeceloimia. Miettisin ja vertailin monia vaihtoehtoja, joista päädyin liilanväriseen Horze-fleeceloimeen. Kaupassa jo tykkäsin sen mallista ja laatu tuntu ihan hyvältä. Kotona koitin heti, miltä loimi näytti Humun päällä. Mun mielestä se oli, kuin luotu Humulle! Oon tosi tyytyväinen.
Otin loimen pois, harjasin ja putsasin kaviot. Meinasin juuri lähteä hakemaan satulaa, kun Tiia tuli. Tiia tuli kävellen, joten meni lämmittelemään satulahuoneeseen siksi aikaa, kun varustin Humua. Varustuksen jälkeen pyysin Tiian kantamaan jakkaran, kun minä talutin Humua. Kentällä nousin selkään normaaliin tapaan. Humu oli normaali, ei yhtään kuuma, eikä laiska. Ja sen kyllä huomasi. Oli nimittäin tosi nöyrä, eikä yhtään koittanu omia juttujaan. Laukkasin aika paljon pidempiäkin pätkiä. 
Lopussa kysyin olisko Tiia halunnu ratsastaa, muttei halunnut. Menin vielä hetken, kun tulinkin jo alas. Otin loppukäynnit maastakäsin. Kävelin Humun edellä ja Humu käveli perässäni muutaman kierroksen. Tallissa huomasin, että Humu oli toosi hikinen. Kun olin saanut Humun valmiiksi ja loimen päälle menin vielä taluttelemaan sitä tielle. Ravasinkin vähän molempiin suuntiin. 
On mulla kyllä maailman ihanin Suokki<3 

                                                                                Lassi ja Humu leikki <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti