Päätin tänään vihdoinkin panostaa kirjoittamiseen. Pyrin varaamaan aikaa enemmän blogini kirjoittamiseen, kun mm. facessa pelleilemiseen. Saas nähdä montako päivää sitä 'aktiivista' postaamista loppujen lopuksi jatkuu.. ;D Tänään kuitenkin päätin aloittaa postaamisen ajoissa ja varasin kirjoittamiseen aikaa.
Päivä oli aika perus maanantai. Koulussa hukkasin parikin kertaa laukkuni, mutta löyty kuitenkin viereisestä naulakosta. Tosin yksi luokkalaisista oli pistänyt takkinsa sen päälle, ettei laukkua juurikaan näkynyt. Päivä oli normaali kuuden aineen päivä. Kotiin tultuani pesin viinirypäleitä välipalaksi, odotellessa kaalipadan valmistumista. Äiti sanoi, että kaalipadassa menee vielä aikaa, joten tein ensin läksyt ja menin talliin.:)
Tallissa vaihdoin vaatteet ja otin Humun harjat. Laskin ne 'käytävään' ja hain riimun. Humu odotteli tarhan toisessa päässä, muttei yhtään tullu vastaan. Kohdalla kääns peräpäänsä, mut mä vaan menin ja otin sen kiinni. Taluttaessa se ei stopannut kertaakaa, vaan käveli ihan suht hyvin mun tahdissa. Tosin mulla oli raippa mukana, joka saatto vaikuttaa asiaan.
Pistin Humun kakspuolen kiinni ja aloin harjata sitä. Nyt siitä ei lähteny niin kauheesti karvaa, mut lähti kuitenkin sen verran, et sukaa sai putsata aika useestikin. Harjauksen jälkeen putsasin kaviot. Hän oli niin kiltillä tuulella, et nosti heti ja kannattelikin ite.:3 Kavioiden jälkeen hain satulan, kypärän ja suitset.
Ratsastaessa hän oli myöskin toosi mukava. Ravi oli hyvän tahdikasta ja kuunteli pohkeita ihan mukavasti. Mulla on kovat reenit, et pystyn istumaan satulankanssa ja kantapäät alhaalla harjotusravissa. En tiiä, miten se on päässy noin huonoksi. Mutta tänään tuntu et istunta olisi ollut paljon parempi ja kantapäätkin sain ihan hyvin pidettyä alhaalla.:)
Laukat Humu nosti tosi hyvin ja reippaasti sopivassa kohtaa ja vain ja ainoastaan silloin, kun pyysin. Toimi koko ajan omalla moottorilla. Ei liian kuumana eikä liian laiskana. super <3
Ratsastuksen jälkeen otin varusteet pois, putsasin kaviot ja harjasin Humpun. Hoidon jälkeen hyppäsin takas selkään riimun kanssa ja tein pikkusia kiemuroita jne. Oli kyllä ihan huippu päivä Humun kanssa !
| Humunkaa eilen maastos:) |
| Äiti meni eilen Humpalla ilman satulaa !:) |
| Tällänen hoidossa !:3 |
| Jakkalla ilmeisesti luu rappeuma siirtyny jalkoihin.. :'( Tulevaisuudesta ei oikeen tiietä :( Onhan hän jo 11v :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti