Sivut

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Perjantaina

Eli eilen tulin kotiin jokus kuuden aikoihin. Itkin melkeen ilosta, kun pääsin pois. Ei sillä, eikö siellä kivaa ollut, mutta kyllä mä mielummin olisin ollut kotona. Ihmisiä ja iltaohjelmia tulee ikävä, mut Torstaina ja Lauantaina nähdään.:) Eilen illalla lähettiin vielä ratsastamaan, kun Aino oli vissiin sairastunut perjantaina. Ei se mua haitannut, ihanaa oli pitkästä aikaa päästä Humun selkään.:)Mentiin ilman satulaa ensin pellolla vähän koulujuttuja ja sitten mentiin maastoon. Pellolla olin ihan innoissani, kun Humu oli niin reipas. Ei tarvinnut käyttää raippaa laukan nostoissa tms. En käyttänyt raippa ollenkaan. Olin aika ihmeissäni, ettei Humu testannut mua millään tavalla. Joo, se on tosi outoa Humulta, sillä se testaa normaalisti jokasta joka menee sen kyytiin vähään aikaan. Humu ei kieltäytynyt kertaakaan, jota teki ennen lähtöäni ja Ainolle leirini aikana. Maasto me aloitettiin ravaamalla pitkä tiepätkä ja ylämäki laukassa. Ylämäessä käytin hiukan raippaa, kun meinas vauhti hiipua. Humu oli koko maaston ajan tosi rento ja sopivan reipas. Ravipätkät meni tosi tahdikkaasti ja kiltisti. Aivan ihanaa oli tulla kotiin <3
Tänään Humulla oli lomapäivä:) Loppuun vielä vähän kuvailuja:) Leirillä ei ollut kameraa, joten ei ole sieltä kuvia):







1 kommentti: