..Kerrottavaa olisi

Niin eli kerrottavaa on monen laista. Asiasta, kuin asiasta. Tärkein asiahan siis liittyy Lassiin. Kirjottaminen on jäänyt, vaikka banneri vaihtaa muotoaan turhankin uisein. Olette varmaan huomanneet muutokset.:D Toivotaan nyt, et tää piristää silmää vähän kauemmin. (:
    
     Tänään en käynyt, kuin hoitamassa Humun ja Latenkanssa lenkillä. :) Humun lomapäivän kunniaksi, menin puolestaan minä juoksentelemaan maastoon. ;D

21. helmikuuta 2013

Torstai päivään sisältyy siis tärkein kerrottava, eli Lassi.
Ojanteen luomutila eli äiti kertoo facebookissa :  
  " Elämässä on välillä tehtävä kipeitä päätöksiä. Minä päätin luopua 
Lassi-hepasta :( Toista vuotta yritimme löytää sitä yhteistä polkua. Lassi oli eri mieltä. Hänen piti järjestää minulle pelottavia kokemuksia kerta toisensa jälkeen. Välillä oli ihaniakin päiviä...liaan usein niitä huonompia. Tässä iässä ei enää rodeoratsastus tuota mielihyvää vaan kauhua. Lapsista kukaan ei ole halunnut Lassilla ratsastaa yli puoleen vuoteen. Mutta onneksi Lassi pääsi asiantunteviin käsiin ♥ Lassia kesällä kouluttanut Markku halusi pojan ostaa :) Saan t mennä Lassia katsomaan aina kun haluan. Nyt meillä asustelee vain kaksi heppaa: Humu ja hänen kaverina Kiti (meillä hoidossa). Kiitos rakkaalle Lassille yhteisestä ajasta. Sinä opetit minua ehkä enemmän kuin yksikään muu hevonen. Tämä koulu jäi minulta kesken :( Terveys on kuitenkin kolmen lapsen äidille ja ruumiillista työtä tekevälle ihmiselle hyvin tärkeää. Järki voitti tunteen :( "

Humu ei reagoinut Lassin muuttoon läheas tulkoon mitenkään. Pieniä protestointeja ratsastuksessa ja hoitaessa, joka on tosi hyvä asia, ja yllätti taas kerran positiivisesti. ♥

24. helmikuuta 2013

Oon tosi laiska kirjotittamaan, joten kerron lyhyesti Sunnuntai päivästä, kun kävimme Lassin muuton jälkeen toisen kerran maastossa. Ensimmäisellä kerralla äiti ratsasti, ja minä kävelin perässä. Eilen mentiin taas toisin päin, eli minä ratsastin ja äiti käveli perässä. Päätettiin kokeilla : otettiin maastoon leivän palasia mukaan, ja ainakun Humu käveli rauhallisesti ja rennosti tai pysähtyi vain sanomalla "PRR" annoimme sille leivän. Tämä todellakin tepsi Humun kuumumiseen. Se oli kokomatkan miellyttävän haluisena ja rentona maastomopona. Maastoileminen oli ensimmäisen kerran todella ihanaa ilman hevoskaveria. Ei tarvinnut jännittää koska se lähtee tykkinä eteen tai pomppaa johonkin suuntaan tai mitään muutakaan. ♥
Kyllä tää tästä lähtee sujumaan siten, kuin ennenkin ja Humpusta kehittyy vielä oiva kenttä- ja maastomopo (; 

 Tässä vielä PALJON kuvia Viikolta:)!  ♥